Verkkolaskutukseen siirtyminen on saatava helpommaksi
Matti Lattu 22 January 2010 21:56:23
Vietin eilen suurimman osan päivästä auttamassa sovellustukemme ruuhkan purkamista. Hektinen päivä siis eilen takana. Viesteistä ja hoidettavista asioista huomasin positiivisen seikan: suuri osa viesteistä koski verkkolaskutukseen siirtyviä asiakkaita ja verkkolaskuihin liittyviä kysymyksiä. Kiinnostus verkkolaskutukseen on tietysti hyvä asia sähköisen taloushallinnon etenemisen kannalta ja tekeehän se hyvää myös Heeroksen bisnekselle.Surullisena kuitenkin totean, että verkkolaskuosoitteden kanssa "pelaaminen" on vielä käsittämättömän vaikeaa. Operaattorien suhteen sopimukset saadaan toimimaan hyvin, mutta pankkien ns. Finvoice-välityssopimus hankaloittaa tilannetta kohtuuttomasti. Sopimuksellahan avataan yhteys pankkikanavaan, eli operaattoreiden kautta saadaan lasku kulkemaan pankkeihin ja päinvastoin. Kyseinen sopimus vaaditaan tällä hetkellä OP-ryhmän ja Nordean kanssa. Asia on jollain lailla selvä, jos asiakkaalla ei ole sopimusta minkään pankin kanssa, pankkisopimuksen tekeminen on vain ylimääräistä työtä. Mutta auta armias, jos asiakas on vaikkapa ottanut aiemmin laskuja vastaan pankin järjestelmään ja haluaisi vaihtaa jollekin verkkolaskuoperaattorille. Sen selvittäminen, että onko Finvoice-välityssopimusta voimassa ja jos on, voidaanko sitä hyödyntää operaattoriliikenteessä menee salapoliisityöksi. Parhaimmillaan yhden asiakkaan sopimustilannetta selvitti eilen yksi DI, yksi KTM ja yksi AMK-insinööri. Ei ihme, että yksittäinen kirjanpitäjä, reskontranhoitaja tai yrittäjä on tilanteessa sekaisin.
Pankit vetoavat pankkisalaisuuteen ja siihen, että heillä sääntely on voimakkaampaa kuin tavallisilla yrityksillä, siksi erillinen sopimus vaaditaan. Osa pankeista (säästöpankit ja Sampo Pankki) ei kuitenkaan vaadi tätä sopimusta, joten voidaanko pankkisalaisuutta tulkita eri tavalla eri pankeissa? Välityssopimusta vaativat pankit ottavat vielä lisämaksun heidän kauttaan veloitettavista laskuista -olisiko kyse rahasta? Summat ovat kuitenkin niin pieniä, että suurestakaan määrästä pieniä puroja ei voi tulla isoa jokea. Asiakkaita kyllä ärsyttää lisäkulu, vaikka summa ei kenenkään kohdalla ole iso.
Mielestäni jonkun tahon, ehkä Tieken verkkolaskufoorumin täytyisi ottaa asiakseen sopimusrumban helpottaminen. Verkkolaskuosoitteesta on saatava vastaava kuin puhelinnumerosta -se on olemassa, eikä soittajan tarvitse tietää, mitä operaattoria tai mitä puhelinta vastaaja käyttää. Välivaiheena voisi riittää se, että laskun välittämiseen tarvitaan vastaanottajan osoite (OVT-tunnus) ja välittäjän tunnus, ei muuta.
- Comments [2]
