Asiaa sähköisestä taloushallinnosta, Heeroksesta ja vähän muustakin elämästä

Uudet ihmiset Heeroksella

Matti Lattu  19 February 2010 11:29:04
Julkaisin Heeroksen kotisivuilla tänään nimitysuutisen. Heeroksella on aloittanut kaksi uutta ihmistä helmikuun alusta, Mirka Salminen palvelupäällikkönä ja Kimmo Sundgren projektipäällikkönä. Mirka on aiemmin työskennellyt Finnairilla ja Kimmo ICM Finlandilla.

Mirkan rooli tuki- ja koulutustiimin vetäjänä on Heerokselle tärkeä. Tällä hetkellä olemme jatkuvasti kasvaneen asiakas- ja sanomamäärän takia koko ajan pienessä ruuhkassa. Olemme toki hakemassa lisää voimaa tukipalveluihimme ja asia korjautuu sitäkin kautta, mutta yksi tärkeä kehityskohde on ohje- ja itseopiskelumateriaalit sekä etäkoulusten hyödyntäminen. Ohjemateriaalien ajantasalla pitäminen vaatii jatkuvaa työtä ja siihen meillä ei ole valitettavasti ollut viime aikoina tarpeeksi resursseja. Uusien rekrytointien myötä asia varmasti paranee.

Itse olen ensi viikolla lomilla joten palataan kanavalle maaliskuussa